Roseiran ryhmässä esiintyvät Riikka Hietakorpi, Katja Ilppola, Anna Luoto, Milla Peltonen
ja Katri Vuorinen. Roseiran Suomen esityksistä poiketen ryhmä esiintyi ilman soittajia.
Esityksiä Le Meridien hotellin eri ravintoloissa yhteensä toistakymmentä ja niitä mainostettiin
näyttävästi sekä sanomalehdissä että televisiossa.
|
Keikkasetteihin oli valittu brasilialaisia tansseja laidasta laitaan. Pukuina käytettiin
sekä Roseiran vanhoja esiintymisasuja uudistettuina että upouusia, varta vasten tätä esiintymistä
varten valmistettuja pukuja (mm. uudet samba-reggae-asut). Pukuja tanssijoillamme oli mukana
yhteensä reilu 50 kg. Pukujen ja sulkien määrä arvatenkin hieman hämmästytti esityksen tilaajaa -
sambaajien varustus kun usein mielletään melko niukaksi. Mutta nähtyään, mitä kaikkea tällä pukumäärällä
saatiin esitettyä, ihmettely muuttui ihastukseksi.
|
[
iso kuva]
|
Pääshowt olivat uuden vuoden aattona, jolloin esityksiä oli hotellin neljässä eri ravintolassa
yhteensä 6. Tiukka aikataulu piti kuin pitikin turvamiesten kantaessa asuja parikymmenkerroksisen
hotellin kellarikerroksen yökerhosta kattotasanteen klubille.
Intialainen yleisö otti innostuneesti vastaan Bollywood -tyylistä poikkeavat tanssishowt ja
uskaltautui myös itse mukaan tanssimaan. Vaikka sambakin sai intialaiset lanteet liikkumaan,
ehdoton hitti tanssitusbiiseissä oli Bollywood-leffasta ”Dhoom 2” valittu kappale ”Touch me”.
Roseiran oma samba de enredo vuodelta 2006, ”Tampereen Valot” soi Delhin yössä jokaisena
esiintymisiltana. Jollei yleisö ymmärtänyt sanoja, niin ainakin nautti tamperelaisen samban
rytmeistä – ja toivottavasti ainakin sana ”Tampere” jäi mieliin.
Uuden vuoden showsta näytettiin pätkiä usealla intialaisella TV-kanavalla, useimmilla niistä
sambashow oli ainoa Delhin uuden vuoden vietosta kertova uutinen. Roseiran tanssijat
nähtiin intialaisen TV-kanavan välityksellä USA:ssa asti.
Kokonaisuudessaan matka sujui loistavasti, sekä tilaaja, esiintyjät että yleisö olivat
tyytyväisiä. Tilaajan kanssa keskusteltiin jo paikan päällä mahdollisesta yhteistyössä jatkossakin.
Toivommekin, että Intiaan päästäisiin uudestaankin – ja ehdottomasti baterian kera!