G.R.E.S. União da Roseira on vuonna 1987 perustettu tamperelainen yhdistys, jonka tavoitteena
on brasilialaisen sambakulttuurin tunnetuksi tekeminen ja edistäminen Suomessa.
Pääasiallinen toimintamuotomme on säännöllinen sambakoulutoiminta, mikä sisältää
viikoittaista
tanssin ja soiton opetusta kaikille innokkaille aina yksivuotiaista ylöspäin.
Saavutettuja taitoja esitellään vuotuisissa karnevaalitapahtumissa, joihin sambakoululaiset
valmistavat itse karnevaalipukunsa ja lavastevaununsa talkootyöllä.
Suomalaisittain vuoden merkittävän sambatapahtuma on
Helsinki Samba Carnaval.
Säännöllisen viikko-opetuksen ohella Roseira järjestää
myös viikonloppukursseja ja workshoppeja Brasilian kieleen ja kulttuuriin liittyen.
Jäsenistöömme kuuluu noin 200 eri ikäistä sambaajaa.
Tampereen sambahistoria alkaa jo vuodesta 1983, ja ensimmäisiin suomalaisiin sambaryhmiin
kuuluneet Samba Bahia, Samba Brasil ja
Nova Samba Bahia liittyvät kukin tavallaan União da Roseiran syntyyn.
Lyhenne "G.R.E.S." (Grémio Recreativo Escola de Samba), jota käytetään sambakoulun nimen edessä,
tarkoittaa portugalin kielellä "rekisteröityä harrastusyhdistys-sambakoulua".
"União da Roseira" taas tarkoittaa "ruusukimppujen liittoa" - ajatus Roseiran perustamisesta
kun virisi aikoinaan ylioppislasjuhlien aikaan.
Koulumme lipussa on kuvattuna tunnuksemme ruusu sekä tunnusvärimme pinkki ja hopea.
Sambakoulutoiminnan rahoittamiseksi esiinnymme erilaisissa tilaisuuksissa, mm. ravintoloissa, messuilla
ja yksityistilaisuuksissa. Säännöllisen opetustoiminnan lisäksi järjestämme aika ajoin lyhyitä
teemakursseja sekä tietenkin railakkaita bileitä, ja osallistumme muiden sambakoulujen
ja Suomen Sambakoulujen Liiton järjestämiin vastaaviin tilaisuuksin.

[ Lisää esiintymisistä ]

União da Roseira ry on jäsen
Suomen Sambakoulujen Liitossa (SSKL ry),
jonka tärkein tehtävä on yhdistää Suomen sambakoulujen voimat.
Jäsenkouluja liitossa on seitsemän - Helsingin, Kokkolan, Lahden, Seinäjoen,
Tampereen ja Turun sambakoulut. Tärkein tapahtuma, jonka SSKL järjestää, on vuotuinen
Helsinki Samba Carnaval®
- aito katukarnevaali Rio de Janeiron tyyliin aivan Helsingin keskustassa.
Toimintamme vuotuinen kohokohta on osallistuminen karnevaalikulkueseen joka on samalla myös sambakoulujen välinen
suomenmestaruuskilpailu. Lisäksi liitto järjestää jäsenilleen mm. koulutustilaisuuksia.
Roseiralla on myös vuosittain oma sambakulkue Tampereen Kukkaisviikoilla. Kulkue toteutetaan yhteistyössä
Tampere Tunnetuksi ry:n kanssa. Loistokas kulkue kerää Tampereen keskustan kaduille yleisöä n. 20 0000.
Näiden lisäksi roseiralaisia on nähty sambaamassa mm. Norrköpingin ja Nyköpingin karnevaaleilla Ruotsissa
Rion karnevaaleilla, Brasiliassa, Teneriffalla, Puskinin ja Pietarin karnevaaleilla
Venäjällä sekä Maltalla, Kiinassa ja jopa Asakusan karnevaaleilla Japanissa asti.
Roseira on voittanut karnevaalit vuonna 1994 aiheellaan "Rio de Janeiro", vuonna 2005
aiheeella "Vesi - elämän eliksiiri", 2007 aiheella "Roseira Ruusunen - Roseira 20 v." ja vuonna 2011 aiheella
"Renessanssin lahjat."
Sambakulkueet ovat useimmiten lähteneet liikkeelle karnevaalilauantaina noin klo 15 alkaen Rautatientorilta ja edenneet
Keskuskatua pitkin Pohjoisesplanadille, Unioninkadulle ja päättyvät Senaatintorille. Katsojia reitin varrelle kertyy vuosittain
n. 40 000.

Sambakulkueeseen osallistuu vuosittain satoja tanssijoita ja soittajia viidestä suomalaisesta sambakoulusta,
sekä useita muita pieniä ryhmiä Suomesta ja jopa ulkomailta.
Karnevaaleilla kunkin koulun kilpailusuoritus muodostuu koulun kulkueesta, joka kertoo koulun itsensä valitseman, aiheena
olevan tarinan eli enredon. Kulkueessa vuosittain vaihtuvan oman tarinansa/teemansa, kerronta tapahtuu tarkoitusta varten
sävelletyn ja sanoitetun sambamusiikin avulla, ja tarina visualisoidaan tanssijaryhmien, soittajien ja laulajien asuilla
sekä lavastevaunujen avulla.
Roseiran kulkueessa on vuosittain mukana noin 150 eri-ikäistä sambaajaa
taaperoista vaareihin. Kulkuetta varten sambaajat valmistavat itse kaikki asut ja muut tykötarpeet, joten neulat ja langat,
sekä sahat, vasarat, pistehitsit ja muut työkalut ovat tulleet roseiralaisille erittäin tutuiksi vuosien varrella.